Favela on koti ja sotatanner 您所在的位置:网站首页 favelan manor Favela on koti ja sotatanner

Favela on koti ja sotatanner

2023-11-15 15:39| 来源: 网络整理| 查看: 265

Brasilian suurkaupunkeja ympäröivät slummit, favelat, ovat kuuluisia rikollisuudestaan ja huumebisneksestään. Kuitenkin miljoonille ihmisille favela on koti, jossa yhteisöllisyys työntää kohti parempaa tulevaisuutta. Ajankohtainen kakkonen kävi tutustumassa Vidigalin favelaan vuonna 2013.

Rioa ympäröivät favelat eroavat toisistaan paljon. Osa on täysin huumeliigojen hallinnassa, eikä poliisi uskaltaudu niihin laisinkaan. Toiset ovat laitonta rakentamista ja tilan valtaamista lukuun ottamatta kuin mikä tahansa muukin Rion köyhä kaupunginosa.

Vuonna 2013 Ajankohtainen kakkonen kävi osana Pahamaineiset lähiöt -sarjaansa tutustumassa Vidigaliin, poliisin rauhoittamaan favelaan. Sen asukkaat kertovat favelan olevan rauhallinen ja turvallinen, mutta ennen oli toisin ja poliisi ja rikolliset kävivät siellä sotaa.

"Lapsuudessani täällä oli hyvin epävakaat olot. Oli huumekauppaa, rikollisuutta, jengisotia, ammuskelua. Ystäviä sekaantui huumeisiin ja jopa kuoli", kertoo tanssia opettava Sergio Henrique, joka tunnetaan Vidigalissa nimellä Gargamel.

Aina eivät poliisin rynnäköt ja rauhoittamisoperaatiot ole onnistuneet yhtä hyvin. Joka vuosi noin 200 sivullista kuolee poliisioperaatioissa faveloissa. Taistellakseen rikollisliigoja vastaan faveloiden vallasta on Brasilian poliisi ottanut käyttöönsä uusimman tekniikan.

Ylen uutisinsertissä lokakuulta 2002 esitellään uudenlaista tekniikkaa hyödyntävä ilmalaiva, joka pystyy tunnistamaan ihmiskasvot jopa 15 kilometrin päästä. Sen tarkoituksena on seurata rikollisten toimintaa varsinkin Rion suurimmassa favelassa, Rocinhassa, jonne poliisilla ei muutoin ole asiaa.

Samassa uutisinsertissä vuodelta 2002 kerrotaan suurkaupunkien reunoilla vallitsevan köyhyyden nousseen talouden ohella käynnissä olevien presidentinvaalien tärkeimmäksi teemaksi.

Suurkaupunkien ympärillä lojuu kurjuus, jopa nälänhätä

Faveloiden elinolojen ja jopa nälänhädän esiin nosti työväenpuolueen ehdokas, presidentiksi noussut Luiz Inácio Lula da Silva eli tuttavallisemmin Lula.

Ulkolinjan reportaasi: Lulan kohtalon samba, vuodelta 2005, kertoo tuosta vaalikamppailusta, brasilialaisten elämästä ja projektista köyhyyden poistamiseksi.

Vaikka Lula kävi taistoon köyhyyttä vastaan, oli hän kova myös faveloille ja sen asukkaille. Lulan aikana taistelut voimistuivat ja poliisi teki panssarivaunuin rynnäköitä faveloihin.

Sama linja jatkui myös hänen seuraajansa Dilma Rousseffin aikana. Vuoden 2014 jalkapallon mm-kisojen alla monet favelan asukkaat huomasivat kotinsa jäävän kisojen kehitysprojektien alle.

"Menemme tänään katsomaan yhtä favelaa, joka on käytännössä tuhottu yhden tien suurentamisen takia. Sinne on jäänyt muutamia perheitä vastustamaan sitä", kertoo Tekijänä-ohjelmassa valokuvaaja Meeri Koutaniemi.

Complexo de Manguinhos -favelassa Koutaniemi tapaa MM-kisojen takia kotinsa menettäneitä ihmisiä, joita poliisi on tullut poistamaan mellakkavarusteet päällä.

Koutaniemi kertoo, että tien vuoksi kotinsa menettäneille tarjottiin korvaukseksi summaa, jolla ei saa kotia tai tonttia edes mistään toisesta favelasta.

Muilta osin Tekijänä: Meeri Koutaniemi -ohjelma keskittyy seuraamaan suomalaisen kuvajournalistin työtä Riossa, jossa kauniit turistirannat ja kurjuuden kukkulat väistelevät toisiaan.

Katso myös Brasiliassa toivottiin parempaa huomista 1980-luvulla Etelä-Amerikan suurvallat Brasilia ja Argentiina Pahamaineiset lähiöt: Huumejengeiltä vietiin Rio de Janeiron parhaat näköalat (yle.fi)


【本文地址】

公司简介

联系我们

今日新闻

    推荐新闻

    专题文章
      CopyRight 2018-2019 实验室设备网 版权所有